Ympäristövastuu
Sanoma News on Suomen johtava
sanomalehtikustantaja, jonka liiketoimintaan kuuluu erilaisten
sisältöjen tuotannon lisäksi viidessä painossa tapahtuvaa
tuotannollista toimintaa. Kiinnitämme jatkuvasti huomiota
ympäristöasioihin kaikessa toiminnassamme. Ympäristötyöllä on
tärkeä merkitys tuotteiden ja tuotantotoiminnan laadun jatkuvassa
parantamisessa. Lue lisää tuotteiden ympäristövaikutuksista
täältä.
Sanoma News toteuttaa Sanoma-konsernin
ympäristöpolitiikkaa ehkäisemällä omalta osaltaan ympäristön
vahingoittumista sekä noudattamalla toiminnassaan jatkuvan
parantamisen periaatteita. Tavoitteenamme on rajoittaa toimintamme
ympäristövaikutuksia pienentämällä päästöjä ja syntyvien jätteiden
määriä, sekä tehostamalla raaka-aineiden ja energian käyttöä.
Sanoma News on sitoutunut ottamaan huomioon toimintansa
ympäristövaikutukset suunnittelussa ja päätöksenteossa.
Lue lisää Sanoma-konsernin
ympäristöpolitiikasta täältä.
Ympäristön kannalta merkittävimmät valinnat
tehdään painolaitoksissa. Tuotantolaitosten
keskeisimpiä ympäristökysymyksiä ovat paperin ja muiden painoissa
käytettävien materiaalien optimaalinen käyttö, kuljetuksien,
kierrätyksen, energian ja veden käytön tehokkuus sekä kemikaalien
turvallinen käsittely. Logistisesti tehokas
kuljetus vähentää myös siitä aiheutuvaa ympäristökuormitusta.
Sanomalehtipainomme sijaitsevat eri puolilla maata, mikä pitää
osaltaan lehtien kuljetusmatkat kohtuullisina. Toimistotiloissa
tehtävä työ ei aiheuta merkittäviä ympäristöhaittoja. Lue
lisää painotuotannosta täältä.
Tärkein raaka-aineemme on paperi. Sanoma-konsernin
paperinostoperiaatteiden mukaisesti edellytämme vastuullista puunhankintaa ja yhteiskunnallisten
näkökulmien huomiointia käyttämiltämme toimittajilta.
Paperinostoperiaatteilla varmistetaan, että
hankittava paperi on tuotettu vastuullisesti.
Käytämme ensisijaisesti sertifioitua paperia ja
kierrätyskuidusta valmistettua paperia mahdollisuuksien mukaan. Lue
lisää paperiraaka-aineesta täältä.
|