Ihmisten, kulttuurin ja tiedon kohtauspaikka
Sanoma julisti
arkkitehtikilpailun uuden toimitalonsa suunnittelemiseksi vuonna
1995. Arkkitehtikilpailun voitti professori Jan Söderlundin ja
arkkitehti Antti-Matti Siikalan läpikuultava lasiluomus, joka on
kansainvälisen lasiarkkitehtuurisuuntauksen edelläkävijä Suomessa.
Julkisivujen lasiratkaisuihin sekä tilojen toimivuuteen ja
käytettävyyteen on kiinnitetty erityistä huomiota. Runsaalla lasin
käytöllä korostetaan talon avoimuutta ja keveyttä.
Sanomatalo sijaitsee Helsingin rautatieaseman ja Postitalon
pohjoispuolella, Nykytaiteen museon Kiasman vieressä.
Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat ja Taloussanomat sekä Sanoma
Osakeyhtiön johto ja hallinto muuttivat taloon syksyllä 1999.
Sanomatalon ensimmäinen ja toinen kerros ovat pääosin yleisölle
avointa, katettua sisätilaa. Kolmiomaisen perusratkaisunsa ansiosta
Sanomatalo luo jännittävän, ilmeikkään tilakokonaisuuden.
Rakennuksen pohjakaavan halkaisee luontevasti kaksi kulmittaista
jalankulkuväylää.
Toinen jalankulkuväylä johtaa rautatieaseman länsipuoliselta
Elielinaukiolta kohti Töölöä, missä maanmerkkinä kohoaa
Kansallismuseo torneineen. Toinen jalankulkuväylistä aukeaa toisen
kerroksen tasossa Kiasman suunnasta.
Sanoma Newsin sisäänkäynti on koillissuunnasta, Töölönlahdenkadun
kulmasta osoitteesta Töölönlahdenkatu 2.
|