Sanoma Newsin liiketoiminnot

Helsingin Sanomat

Helsingin Sanomat on Pohjoismaiden suurin päivälehti sekä johtava valtakunnallinen sanomalehti, jota lukee päivittäin noin miljoonaa suomalaista. Helsingin Sanomiin kuuluu myös pääkaupunkiseudun paikallisradio Radio Helsinki.

Ilta-Sanomat

Ilta-Sanomat on Suomen toiseksi suurin sanomalehti ja suurin iltapäivälehti. Iltasanomat.fi tavoittaa viikossa yli 1,6 miljoonaa eri kävijää. Ilta-Sanomat julkaisee myös Suomen suurinta urheilulehteä, Veikkaajaa.

Osana Ilta-Sanomia toimii myös Suomen johtava digitaalisen taloustiedon tuottaja, Taloussanomat.

Sanoma Kaupunkilehdet

Sanoma Kaupunkilehtien Metro ja Vartti tavoittavat yhdessä lähes miljoona lukijaa.

Sanoma Lehtimedia

Sanoma Lehtimedia julkaisee alueensa johtavia lehtiä Etelä-Saimaata, Kouvolan Sanomia ja Kymen Sanomia sekä kuutta paikallislehteä Kaakkois-Suomessa.

Sanomapaino

Sanomapainolla on tuotantolaitokset Vantaan Sanomalassa, Forssassa, Varkaudessa, Kouvolassa ja Lappeenrannassa.

Sanoma Digital Finland

Sanoma Digital Finlandin suosittuja verkkopalveluja ovat Oikotie.fi, Huuto.net, Keltainenporssi.fi, Hintaseuranta.fi, Rakentaja.fi, Puutarha.net, Sisustaja.com sekä Viron Sanoma Baltics AS:n Kuldnebors.ee ja Auto24.ee. Myös rekrytointijärjestelmiä tuottava Skillnet ja verkon välityksellä toimivia työvälineitä ja palveluja autoliikkeille toimittava Netwheels toimivat osana Sanoma Digitalia. Sähköiseen suoramarkkinointiin keskittyvällä Sanoma Uniikilla on Suomen suurin rekisteröityneiden digitaalisten asiakkuuksien markkinointilupakanta.

Sanoma Data

Sanoma Newsin ict-palvelut. Sanoma Datan 140 asiantuntijaa jotka vastaavat noin kolmen tuhannen käyttäjän tietoteknisistä palveluista.

Katso myös: Lehdet ja palvelut


 
 Edellinen sivu  Sivun yläreunaan
 Tulosta